Mietin pitkään tämän kurssin sisältöä. Tiedämme ettei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa tapaa putata. Näemme monenlaisia tyylejä katsoessa parhaita pelaajia. Introvideossa mainitsen kuinka erilaiset puttitekniikat Tiger Woodsilla ja Phil Mickelsonilla ovat. Silti kummatkin ovat putanneet loistavasti.
(Palataan Tigeriin ja Philiin kurssin loppupuolella, sillä jokaisen kannattaa selvittää kumpaa tyyliä lähempänä itse on.)
Parhaillakin pelaajilla tahtoo olla omanlainen ”systeemi”, jolla saa pallon lähtemään oikeaan suuntaan sopivalla vauhdilla. Olen omistanut SAM PuttLab-analysaattorin yli 15 vuotta enkä sinä aikana ole törmännyt pelaajaan, jolla lapa ja mailan rata olisivat täsmälleen suorassa osumahetkellä. Tai että pelaajalla olisi lapa ”0.0 suorassa” sekä tähdätessä että osumassa.
Täältä löytyy artikkeli siitä, kuinka Tiger tähtää lavan oikealle ja sitten sulkee sitä liikkeen aikana. Stan Utley tunnettiin pitkään yhtenä PGA Tourin parhaista griineillä. Hän asettui pallolle lapa kiinni ja sitten avasi sitä liikkeen aikana. Kuten myös Rory McIlroy tai Mikko Ilonen.
Joten yhtä oikeaa tyyliä ei ole. Ja vaikka me pyritään rakentamaan tekniikka, joka olisi mahdollisimman neutraali (lapa suorassa sekä tähdätessä, osumassa että koko liikkeen aikana) niin lopulta kyse on siitä, että opitaan saamaan pallo lähtemään oikeaan linjaan sopivalla vauhdilla. Kerta toisensa jälkeen.
Hyvä kysymys on mitä opettaa, kun puhutaan puttitekniikasta. Yksityistunnilla voi tarttua pelaajan mahdolliseen ongelmaan, sanotaan vaikka oikealle työnnetyt putit tai huono tuntuma pituuksiin. Mutta tässä esitän puttitekniikka yleisesti, joten rakennan kurssin omien mieltymyksieni varaan. Kurssin lopuksi käyn läpi kolme yleistä harhaluuloa sillä usein pelaajien ongelmat lähtevät niistä liikkeelle.
Ps. Tämä on ensimmäinen Mankkaan studiolla kuvattu kurssi. Parissa ensimmäisessä videossa varjo tulee kasvoilleni. Saimme sen jälkeen katon lamput suunnattua paremmin ja lopuissa videoissa valoitus on parempi.