Meitä golfareita on monenlaisia. Hyvä, kertoohan sekin pelin monipuolisuudesta.
Mutta moni meistä kokee pelin vaikeaksi. Pelitaso junnaa paikoillaan, vaikka halua parantaa on.
Parhaat pelaajat puhuvat svinginsä omistamisesta. Myös Tiger Woods kertoi kauan sitten tavoitteeksensa ’’owning my swing’’. Samalla hän totesi sen olevan kovan työn takana. Harva pelaaja on täydellisesti omistanut omaa svingiään.
Omistaminen on erikoinen tapa puhua svingistä. Luulen silti, että valtaosa ymmärtää mitä sillä tarkoitetaan.
Kun omistaa oman svinginsä se toimii luotettavasti. Sen ymmärtää täydellisesti. Mitään svingiin liittyvää ei tarvitse epäröidä.
Svingin voi selittää yksityiskohtaisesti, mutta lyödessä se toteutuu vaivatta. Harjoittelu on tehnyt sen liki automaattiseksi. Pienet korjauksetkin tulevat tarvittaessa kuin itsestään.
Meille tavallisille pelaajille edellä kuvattu vaivaton ja luotettava svingi saattaa kuulostaa toiveunelta.
Mutta kuka tahansa golfari voi päästä lähemmäksi luotettavaa svingiä. Ehkä vain pienin askelin, mutta silti koko ajan kohti helpompaa ja vaivattomampaa svingiä. Kohti sen omistamista.
Ehkä olet miettinyt milloin opit luottamaan svingiisi? Sen sijaan että uskoisit omaan lyöntiisi, saatat pohtia matkalla kentälle milläköhän lyönnillä tänään joudun pelaamaan.
Parhaimmillaan kenen tahansa lyönti toimii, mutta kuinka pitkään? Joskus hyvä lyöminen ei kestä edes väylästä toiseen, saati päivästä toiseen.
Mistä apu? Helppo vastaus kaikkeen on lisätä harjoittelua. Mutta mistä tietää mitä harjoitella? Ja paraneeko peli varmasti, jos harjoitteluun satsaa aikaa?
Pelkkä ajan satsaus ei riitä. Tosiasia on, että harva golfari oikeasti harjoittelee. Edes niistä, jotka käyvät säännöllisesti harjoitusalueilla aikaa kuluttaen.
Harjoittelun sijasta golfarit käyvät rangella kokeilemassa jotain uutta. Lyönnistä toiseen. Uusi juttu saattaa toimia minuutin tai kaksi. Mutta ensimmäisen epäonnistuneen lyönnin jälkeen pelaaja alkaa taas etsimään uutta ideaa.
Ei se ole oikeaa harjoittelua.
Ehkä tunnistat itsesi edellisestä. Siinä tapauksessa lienee jo aika muuttaa tapojasi?
Jospa jättäisit svingiajatuksesta toiseen poukkoilun ja aloittaisit oikean harjoittelun. Siten että löydät pari kolme perustavaa laatua olevaa ajatusta (tai konseptia, mielikuvaa) joiden varaan rakennat oman lyöntisi.
Saatat kysyä mistä nämä pari kolme ajatusta voisivat löytyä. Sitä varten on rakentamani Online Akatemia.
Akatemian kursseissa opetan golfin tekniikkaa harvinaisen yksityiskohtaisesti ja seikkaperäisesti. Joskus golfarit pelkäävät teknistä opetusta. Joskus valmentajat jopa väittävät vain muutaman helpon ajatuksen riittävän kaiken oppimiseen.
Itse olen vuosien myötä tullut toisiin ajatuksiin. Mielestäni golfsvingiä ei opeta riittävään perusteellisesti. Oikeiden liikkeiden merkitystä vähätellään.
Pelaaja jolla olisi halua ymmärtää tekniikkaa tarkemmin saatetaan jättää tyystin oman onnensa nojaan.
Ehkä oppilaiden mahdollisuuksia oppia golfsvingi aliarvioidaan. Voi olla, että kaikilla valmentajillakaan ei löydy todellista kykyä tai halua opettaa perusteellisesti.
Oma ongelmansa ovat golfopetuksen perinteiset muodot. Yksityistunnit ovat paras tapa opetella, mutta aika ei riitä kaiken läpikäyntiin. Oppilaalla ei ole mahdollisuutta ottaa vastaan informaatiota omaan tahtiinsa.
Palataan luotettavaan svingiin. Muutamat asiat ovat muita tärkeämpi harjoitellessa helposti toimivaa svingiä. Sellaista, jonka voi kokea joku päivä omistavansa.
1) Svingin mielikuvien pitää perustua urheilulliseen liikkeeseen. Hyvä svingi on ehdottomasti sporttinen. Se ei tarkoita golfia tarvitsee ajatella urheiluna, mutta svingin tekniikka paranee, kun löytää yhtymäkohtia muihin lajeihin.
Paljon mailapelejä tai heittolajeja harrastaneet ovat etulyöntiasemassa. Mutta lopulta kyse on enemmän mielikuvista kuin pelaajan taustasta, fyysisestä kunnosta tai iästä.
2) Svingin pitää perustua liikevoimiin ja vapauteen. Voi sanoa, että svingissä pitää ylipäätään luottaa liikkeeseen. Moni golfari toimii päinvastoin yrittäen rakentaa kaiken kontrollin varaan. Päätä pidetään tiukasti paikoillaan, käsivarsia tikkusuorina, kiertoa rajoitetaan, jne. – kaikki jotta lyöminen olisi mukamas helpompaa.
Totuus on kuitenkin toinen. Parhaat pelaajat puhuvat enemmän vapauden kuin kontrollin puolesta.
3) Luotettavassa svingissä on tietyt raamit tai rajoitteet. Eli sporttinen, liikevoimiin ja vapauteen perustuva svingi ei kuitenkaan ole holtiton. Sen sijaan se on parhaimmillaan sujuva, sulava, kauniisti soljuva ja tasapainoinen liike.
Joten kyllä, saatat tarvita paljonkin teknistä ja seikkaperäistä tietoa svingisi kehittämiseen. Mutta kun ideat ja mielikuvat pohjautuvat voimiin, vapauteen ja sporttisuuteen niin niiden toteuttaminen käy lopulta helpommaksi ja helpommaksi.
Sporttinen, vapauteen perustuva svingi on lopulta helppo aivoille. Siksi sen voi joku päivä kokea omistavansa.
Kuten sanoin, meitä golfareita on moneen lähtöön. Olemme erilaisia, joten näytämme myös erilaisilta, kun lyömme. Mutta voimme silti kaikki rakentaa oman lyöntimme samojen periaatteiden varaan.
Olen pelannut golfia lapsesta asti, pian 50 vuotta. Olen pelannut junioreiden ja miesten maajoukkueissa sekä yliopistosarjoja USA:ssa. Olen opettanut golfia työkseni 30 vuotta.
Kaiken sen tiedon ja kokemuksen mitä olen matkan varrelta napannut, olen pyrkinyt laittamaan Online Akatemian kursseihin. Kaikki on rakennettu tosi golfarit mielessä, heidän elinikäistä oppimistansa varten.
Joten hienoa että olet täällä. Se merkitsee paljon. Toivon että käyt katsomassa kurssi-tarjontaa ja katselet muutaman nähtävissä olevan videon.
Ja jos olet halukas ostamaan Akatemian jäsenyyden voit tehdä sen täältä. Ja voit liettyä huoletta sillä annan Akatemialle 365 päivän takuun. Jos et ole mistä tahansa syystä tyytyväinen saat rahasi takaisin, ilman kysymyksiä tai selityksiä. Kaiken ratkaisen aina asiakkaan eduksi.
Treeniterveisin
Antti

Ps. Huomaa että Akatemia ei ole kaikille. Se ei tarjoa valmiita ratkaisuja, ei minkäänlaisia tee tarkalleen näin ohjeita. Pelkkä oppituntien katsominen ei riitä mihinkään. Pelkkä liittyminen ei tarkoita tasoituksen tippumista.
Mutta jos olet valmis paneutumaan Akatemian kurssien sisältöön, pohtimaan mitä kaikki asiat tarkoittavat sinun tapauksessasi ja sen perään harjoittelemaan säännöllisesti niin olen varma, että Akatemia voi olla kumppanisi matkalla parempaan golfiin.
Voit myös harkita Akatemian jäsenyyden täydentämistä säännöllisillä Facetime / Skype opetuksilla. Lue lisää.