Matkustetaan ajassa taakse 44 vuotta, West Virginian maalaisteille, Greenbrierin kentälle. Paikkaan, jota kutsutaan Amerikan resortiksi. Se on vuoden 1979 Ryder Cup näyttämö.
Tapahtuma on kriisissä. Amerikkalaisten ylivoima Iso-Britannian ja Irlannin joukkuetta vastaan on vienyt siltä terän. Viiteenkymmeneen vuoteen GB&I on voittanut kolmesti. Yleisöä ei oikein kiinnosta, eikä aina pelaajiakaan. Tom Weiskopf valitsi 1977 hirvimetsän mieluummin kuin USA:n joukkueessa pelaamisen.
Jotain on tehtävä. Jack Nicklauksen ja muutaman muun ehdotuksesta joukkue tällä puolen valtamerta laajennetaan kattamaan myös mannereurooppalaiset. Se mahdollistaa 22-vuotiaan Espanjan Severiano Ballesteroksen valinnan. Hän on voittanut heinäkuussa ensimmäisen majorinsa, The Openin Royal Lythamissa, viimeisen kierroksen parkkipaikalta tehty birdie 16. väylällä puhuttaa golfmaailmaa.
Karismaattinen Seve kiinnostaa jo laajasti. Jopa Sam Sneadin on pakko saapua häntä seuramaan. Snead livahtaa paikalle salaa, sillä hänellä on paraikaa riidoissa Greenbrierin kanssa, kentän, jota hän edusti lähes koko uransa. Hyvä kun tuli sillä muuten paikalle kerrotaan saapuneen yleisöä viiden miehen ja yhden koiran verran. Onneksi vitsit yleisömäärästä eivät kirjaimellisesti pidä paikkaansa, tämän videon perusteella katsojia on, nihkeästi toki verrattuna majoreihin.
Mutta Euroopan joukkuetta riivaa jokin, yhteishenki puuttuu ja parilta pelaajalta myös itsekunnioitus. Tai vähintään pelin ja toisten pelaajien kunnioitus. Nuoret Mark James ja Ken Brown käyttäytyvät lapsellisesti sikaillen läpi tapahtuman.
He matkustavat paikalle leirintätamineissa joukkueasun sijasta. He häipyvät ostoksille, kun on sovittu palaveri. Saavuttuaan avajaisiin myöhässä, he häiritsevät seremonioita keskinäisellä supattelulla. Yhteiskuva saadaan pilattua kasvot peittämällä. Lopuksi voi tilata itselleen kuusi hampurilaista ja häipyä syömättä ensimmäistäkään kuten James tekee.
Pelien alkaessa James ja Brown häviävät ensimmäisen nelipallon. Ottelun jälkeen James toteaa olevansa loukkaantunut, eikä hän pelaa enempää ennen singeleitä. Kapteeni John Jacobs laittaa Des Smythin Brownin pariksi iltapäivän otteluun. Brown ei puhu sanaakaan uudelle partnerilleen, takkiin tulee nelinpelissä 7&6.
Golfin paras liikanimi lienee Ken Brownin Walking One-iron. Pitkä varsi, ohut lapa – jäykkä ja vaikea – te, jotka pelasitte ennen hybridikautta tiedätte rautaykköset. Kuvastaa tismalleen Brownia peliurallaan. Alla Brown ja Mark James.
The ”Walking One Iron.” 😀
1977 Ryder Cup. pic.twitter.com/xVY9j59j5t— Ken Brown.. ⛳️ (@KenBrownGolf) October 22, 2016
Kaikki ei ole negatiivistä Euroopan joukkueelle. Piippu suussa puttaava Brian Barnes esiintyy edukseen, kuten myös Bernhard Gallacher ja nuori Nick Faldo.
Se ei riitä sillä Sevestä ei ole vielä Euroopan johtajaksi. Hän kohtaa neljässä matsissa elämänsä vedossa olevan Larry Nelsonin häviten joka kerta. Mutta Seve oppii jotain – nelinpelissä hänen partnerinsa Antonio Garridon ja USA:n Hubert Greenin välille syntyy riitaa. Seven on käytävä miesten väliin, samalla hän tajuaa, miten kunniasta pelaaminen eroaa tavallisesta pokaalien ja rahan jahtaamisesta. Tunteet nousevat pintaan, korostaen tapahtumien merkitystä.
Seve myös suututtaa jenkit todetessaan erään Nelsonin väylältä upotetun lyönnin olleen onnekas. Larry ei ymmärrä kommenttia ollenkaan, mitä onnella on asian kanssa tekemistä. Seve pääsee heti vastustajien ihon alle, tulevissa Cupeissa jokainen amerikkalainen haluaisi hänen päänahkansa.
Kotiin palattua James ja Brown saavat mojovat sakot, lisäksi Brownille langetetaan vuoden mittainen edustuskielto kansainvälisiin tapahtumiin. Aika tekee tehtävänsä ja 1999 Mark James valitaan Ryder Cup kapteeniksi, hän puolestaan valitsee apukapteenikseen Ken Brownin. Heidän kipparoima Battle of Brookline on täynnä kiistanalaisia tapahtumia, mutta se on toinen tarina.
Tänä päivänä James on mielestäni yhtä yrmeä kuin aina, mutta ymmärtääkseni pelaajien kovasti arvostama. Mikä hauskinta, Brownista on kuoriutunut lupsakka tv-persoona mm. DP World Tourin lähetyksiin. Mitä muuta kuin nuoruuden hölmöilyä 79 Cup-sabotointi oli, kukaan ei tunnu tietävän.
Brown on myöhemmin selittänyt asiaa toteamalla, että noihin aikoihin yhteishenki ei vain ollut mitä se nykyään on. Eivätkä he mielestään käyttäytyneet niin huonosti, eikä kukaan, varsinkaan kapteeni John Jacobs, missään vaiheessa käskenyt lopettaa. Ja vielä kun asioita ei muutenkaan tehty kunnolla, kun joukkueella oli muovikengät, huonolaatuset bägit, alennusmyyntivaatetus, ei millään tuntunut olevan väliä.
Seuraavaan Ryder Cupin osalta Euroopan joukkue sortuu politikointiin valinnoissa. Seve on suututtanut Tourin johtoportaan ja osan pelaajistakin. Kyse on hänelle maksetuista osallistumisrahoista. Kapteeni Jacobs toivoo hänen osallistuvan kauden viimeisiin kisoihin Euroopassa, jotta hän voisi ansaita suoran paikan joukkueeseen. Tuolloin ei ollut maailmanlistaa kuten nykyään.
Seven käsityksen mukaan Jacobs on kuitenkin luvannut hänelle villin kortin. Vaikka Seve ei viihdy PGA Tourilla hän ei halua nöyrtyä kiistassaan ja jättää kisat väliin.
Kolmen henkilön toimikunta (kapteeni Jacobs, rankingykkönen Bernhard Langer ja konkaripelaaja Neil Coles) jättävät valitsematta Seven, joka keväällä-80 on ensimmäisenä eurooppalaisena ja kaikkien aikojen nuorimpana voittanut Mastersin. Myös 1970 US Open voittaja Tony Jacklin jätetään valitsematta, sillä häntä pidetään 37-vuotiaana ikäloppuna.
Valitsijat kaivavat lisäverta Seven ja Jacklinin nenistä ottamalla toisella villillä kortilla Mark Jamesin joukkueeseen. Amerikkalaisest pieksevät kotijoukkueen 18 ½ – 9 ½.
Keväällä 1983 European Tourin johtaja Ken Schofield lähestyy Tony Jackliniä harjoitusgriinillä vain minuutteja ennen kisastarttia. Hän haluaa Tonyn kipparoivan syksyn joukkuetta. Jacklin on yllättänyt ja vihainen, kahden vuoden takaiset haavat eivät ole parantuneet. Mutta hän tajuaa nopeasti omaavansa tilanteen valttikortit: hän on ainoa, joka voisi puhua juuri toisen vihreän takkinsa voittaneen, ainoan eurooppalaisen supertähden, Seven mukaan. He olivat yhdessä kokeneet vääryyttä, ehkä he voisivat yhdessä näpäyttää aiempia päättäjiä.
Tony lupautuu kapteeniksi tiukoin ehdoin. Joukkueen on lennettävä pelipaikalle Floridaan Concordella, peliasujen ja bägien pitää olla viimeisen päälle, pikkutakkien kashmirvillaa. Kaikki on tehtävä, jotta pelaajat tuntisivat itsensä tasa-arvoisiksi amerikkalaisten kanssa. Jacklinin kaikkiin vaatimuksiin suostutaan ja hän saa taivuteltua Seven mukaan.
Jack Nicklaus on USA:n kapteeni, ottelu pelataan vasta pari vuotta auki olleella PGA Nationalin Champions-kentällä, sillä samalla jolla Jack on viime vuodet isännöinyt PGA Tourin Honda Classicia.
Kapteeneja Nicklaus ja Jacklin yhdistää Cup-historian hienoin hetki, vuoden 1969 The Concession. Kaksikko kohtasi silloin viimeisessä ottelussa. Viimeisellä griinillä tilanteen ollessa tasan sekä joukkueiden että heidän kesken Jack upotti ensin oman liki kaksi metrisen par-puttinsa ja sen jälkeen antoi Tonylle tämän vajaan metrin mittaisen tasoitusputin. Puolustavana mestarina USA:lle riitti tasapeli kannun pitämiseen mutta moni ei ymmärtänyt Nicklauksen urheiluhenkistä ratkaisua.
Eurooppa aloittaa 1983 Cupin hyvin vieden ensimmäisen pelipäivän nimiinsä 4½-3½. Ballesteros on pelannut nuoren englantilaisen Paul Wayn kanssa. Jacklin tajuaa vasta 20-vuotiaan tarvitsevan kaiken mahdollisen avun joten mikäpä parempi ratkaisu kuin laittaa hänet kentälle ykköspelaajan kanssa. Lauantaiaamun nelipallon jälkeen parivaljakko on tuonut Euroopalle 1.5 pistettä mahdollisesta kolmesta.
Mutta Seve on uupunut, hän avautuu kapteenille: … uskomaton tilanne, minun on pidettävä häntä kädestä koko ajan, suunnitella sekä omat että hänen lyöntinsä … Olen kuin hänen isänsä…
Jacklin vastaa: Seve, täällä sinä olet hänen isänsä. Onko se ongelma?
Seve miettii hetken ja päättää keskustelun sanoihin: Ei, minulle se ei ole ongelma. Iltapäivän foursome-ottelussa he kaatavat USA:n Tom Watson / Bob Gilder parin luvuin 2&1.
Sunnuntain singeleihin lähdetään tasatilanteesta. Ottelut ovat tasaisia, vain Ken Brown yltää selkeään voittoon kaataessaan tiukkana taistelijana ja match-pelaajana tunnetun Ray Floydin 4&3.
Pohjois-Amerikan televisiolähetys alkaa matsien ehdittyä jo takaysille. Kameroita riittää vain viimeiselle neljälle väylälle. Seuraan sitä kotisohvalta Vancouverissa, Kanadassa. Kenttä on tuttu, olin ehtinyt pelata sen monesti ennen muuttoa länsirannikolle.
Avausottelu Seve Ballesteros / Fuzzy Zoeller saapuu tasatilanteessa viimeiselle väylälle, ”tupladogleg” par-5 jonka oikeaa laitaa reunustaa vesieste. Seve on ongelmissa, jo kaksi lyöneenä väyläbunkkerissa, johon olisi saattanut draivi yltää. Pallo makaa hankalasti lähellä etureunaa, matkaa griinille on 225 metriä. Paikallaolijat ovat varmoja, että Seve joutuu lyömään välilyönnin lyhyellä raudalla. He luulevat hänen luovuttaneen, kun Seve stanssaa pallolle puukolmonen kädessä. Seuraa lyönti, josta Nicklaus sanoo: greatest shot I ever saw.
Olen vuosia uskonut nähneeni tuon lyönnin television välityksellä. Se ei taida pitää paikkaansa sillä lyönnistä ei tänä päivänä löydy minkäänlaista videota. Ilmeisesti siitä puhuttiin saman tien niin paljon että olen osannut mielessäni kuvitella sen eläväksi. En ole ainoa, joka luulee nähneensä sen lähetyksessä, esimerkiksi täällä videon puuttumista ihmettelee moni.
Lyönti päätyy griinin etureunaan ja Seve yltää tasapeliin. USA:n niukka voitto varmistuu kun Bernard Gallacher puttaa kolmesti ja häviää ottelunsa 17. griinillä Tom Watsonille. Lanny Wadkinsin lyö wedgen viimeisellä alta metriin, hänen birdie ja puolikas piste Jose Maria Canizaresta vastaan tuo loppunumerot 14½-13½.
Tappiosta huolimatta muutos Euroopan joukkueessa on selkeä. Tony Jacklin jatkaa kapteenina seuraavissa kolmessa Ryder Cupissa. Eurooppa voittaa Belfryssä 1985 ja Ohiossa 1987. 1989 Eurooppa säilyttää kannun itsellään ottelun päättyessä tasatulokseen. Seve pelaa jokaisessa kaikki 5 ottelua tuoden niistä joukkueelleen yhteensä 11 pistettä.
Lähteet:
- Seve: Ryder Cup Hero, Lauren St. John
- Seve: The Official Autobiography
- My Story, Jack Nicklaus
- Out of Bounds, Sam Torrance